FUTISKENTILLÄ VIILEYDESTÄÄN TUNNETUN SAMI HYYPIÄN VINKIT, MITEN PÄÄ PYSYY KYLMÄNÄ

Teksti: Jaakko Tiira

Sami Hyypiän mielestä pään pitäminen viileänä on keskeinen osa huippujalkapalloa. Pienikin herpaantuminen voi maksaa koko pelin. ”Ei ole mitään väliä millainen pelaaja olet ja minkälaiset ominaisuudet sulla on. Kentällä pään pitää pysyä kylmänä”, tuumaa CUTRIN ROUTA -tuotesarjan lanseerausta tähdittävä Hyypiä.

Entinen huippupuolustaja tietää mistä puhuu. Hyypiä voitti urallaan muun muassa Mestarien liigan ja kolme kertaa Englannin cupin. ”Etenkin puolustuspäässä perussuorituksen pitää olla koko ajan tasaisen laadukas”, Hyypiä lisää. ”Sen pystyin aina tekemään. Yleensäkin arjessa pyrin pitämään kaiken kontrollissa. Se on luonteenpiirre, joka minussa on.”

Hyypiä on osuva tyyppi symboloimaan viileyttä. Voikkaalta maailmalle ponnistanut puolustaja oli futisviheriöillä itse rauhallisuus. Eleetön ja luotettava suorittaja, joka hurmasi tasaisuudellaan. Nyt hän kertoo kolme vinkkiä, joiden avulla pää pysyy viileänä tiukoissakin tilanteissa.

1. VALMISTAUTUMINEN

Hyypiä sanoo valmistautuneensa jokaiseen otteluun samalla tavalla. Suomalainen nähtiin uran aikana monessa isossa finaalissa, mutta hän toteaa, ettei ottelun merkitystä kannata liikaa miettiä.

”Siitä tulee vaan extra-jännitystä”, Hyypiä sanoo ja jatkaa ”jännitystä oli aina mahanpohjassa, eikä sillä ollut väliä oliko kyseessä harkkapeli vai joku finaali. Se oli semmoista hyvää jännitystä. Silloin tiesin, että pystyn antamaan paljon itsestäni ja pitämään myös pään kylmänä.”

Hyvä valmistautuminen taas lähtee harjoituksista. ”Hyvällä treenaamisella tiedät, että olet kunnossa. Treeneistä saat itseluottamusta kaikkiin syöttöihin ja muihinkin asioihin. Se auttaa tosi paljon siihen, että pystyy pysymään rentona.”

Hyvän fyysisen suoritustason ohella laadukas valmistautuminen tarkoittaa myös kykyä reagoida erilaisiin pelin eteen heittämiin tilanteisiin. ”Vaikka kentällä tapahtuisi mitä, niin niihin tilanteisiin pitää valmistautua oikein ja tiedostaa kaikkien tekevän virheitä. Se on vain yksi tilanne ja kun tulee seuraava samanlainen, niin pelaa sen sitten paremmin.”

2. KESKITTYMINEN

Tavallisen tuularin voi olla vaikea ymmärtää, miten huippufutaajan pää pysyy viileänä ja suoritus kasassa, kun ympärillä mylvii kymmeniätuhansia faneja. Hyypiän mukaan jalkapallo on kuitenkin loppu viimein aina jalkapalloa. Pelasipa kuningaspeliä Suomessa, Hollannissa tai Englannissa. Pelistä nauttiminen ja harjoituksiin keskittyminen toivat Hyypiälle varmuutta ja antoivat itseluottamusta.

Keskuspuolustajana uransa tehnyt Hyypiä pelasi siinä mielessä armotonta pelipaikkaa, että hänen virheitään paikkasi yleensä vain maalivahti. Vastaavasti hyökkääjä voi tuhria yhdeksän huippupaikkaa kymmenestä, mutta kohota yhdellä osumalla juhlituksi sankariksi. ”Kaikki tekevät virheitä. Ei niistä pidä lamaantua. Kun teet kentällä jotain loistavaa, niin keskittymisen pitäminen on monesti paljon vaikeampaa kuin silloin, kun olet tehnyt virheen.”

Hyypiä pelasi jalkapallomaailman kirkkaimmalla huipulla yli kymmenen vuotta. Hän arvelee, ettei se olisi onnistunut, jos hän ei olisi ottanut ammattiaan niin tosissaan. ”Mulla on ollut pieni heikkous siinä, että osaisin nauttia asioista, joita olen saavuttanut. Menestyksen hetkien jälkeen – kun voitettiin pokaaleja – ajatukset siirtyivät aika nopeasti tulevaan, enkä jäänyt hirveästi miettimään, mitä tuli saavutettua.”

3. YHTEISTYÖ

Laadukas valmistautuminen antaa mahdollisuuden suoriutua hyvin. Hyvä keskittyminen taas takaa huippusuorituksen. ”Kun paikat ovat kunnossa, ajatuskin pysyy kirkkaana,” Hyypiä sanoo.

Tulos tehdään kuitenkin yhteistyöllä. ”Yksin en välttämättä olisi maailmantähdille pärjännyt, mutta joukkuekaverit auttoivat ja ratkottiin asioita joukkueena. Yhteistyö on tosi tärkeä juttu, kun pelataan huippupelaajia vastaan”, Hyypiä arvioi kysyttäessä, miten pää pysyi viileänä pelatessa vaarallisia huippuhyökkääjiä vastaan.

”Toivoin aina, että joukkuekavereilla olisi keskittymistasot tapissaan. Yritin itse aina auttaa kanssapelaajia ja odotin, että he auttavat sitten minuakin.”

Eikä Hyypiä tarkoita yhteistyöllä pelkästään kentällä tapahtuvaa yhteispeliä.

”Jos valmentajan mielestä joku toinen oli parempi vaihtoehto kentälle kuin minä, niin autoin sitä pelaajaa suoriutumaan pelistä parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka kentällä on 11 pelaajaa ja vaihtomiehet, niin koko joukkue on osallinen tulokseen. Iloitsin tosi paljon, kun peli kulki ja voitettiin vaikka olin itse penkillä.”

Hyypiä oli viimeisen päälle joukkuepelaaja. Olihan hän aikanaan Valioliiga-joukkueen kapteeni. Entinen huippupelaaja sanoo suosikkijoukkueen pelien jännittävän nykyään jopa enemmän. Pelaajana tulokseen pääsi vaikuttamaan, katsomossa ei. ”Välillä pukkaan itsekin palloa, vaikka istun kotisohvalla”, Hyypiä naurahtaa.

Futisuran jälkeen Hyypiän viileyttä on testattu ennen kaikkea motocross-radoilla. Varsinkin lähdössä hermot täytyy hallita, kun puomin pudotessa radalle kaasuttaa kymmeniä pyöriä. ”Lähdössä tuntuu vähän siltä, että päähän pitäisi laittaa purkillinen Routa-mattavahaa, että se pysyisi kylmänä.”

Saatavilla nyt parturi-kampaamoista, Sokoksesta, Stockmannilta ja verkkokaupoista

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin