TUOKSUHERKKYYS VAIKUTTAA YHÄ USEAMMAN SUOMALAISEN ELÄMÄÄN

Tuoksuherkkyydellä tarkoitetaan erilaisten tuoksujen ja hajujen aiheuttamia elimellisiä oireita kuten nuhaa, päänsärkyä ja pahoinvointia. Tuoksuherkkyys ei ole sama asia kuin hajusteallergia, joka tarkoittaa ihottumana ilmenevää kosketusallergiaa niillä ihoalueilla, jotka altistuvat hajustetuille tuotteille.

Tuoksuherkkyys on poikkeava tapa reagoida tuoksuihin ja hajuihin. Tuoksuherkkien hajuaisti ei ole tavallista herkempi, vaan heiltä puuttuu ominaisuus tottua tuoksuihin. Aikaisemmin tuoksuherkkyyttä pidettiin lähinnä psyykkisenä oireiluna, mutta nykyään lääketiede on tunnistanut sen elimelliseksi vaivaksi. Tuoksuherkkien oireet ovat todellisia ja vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun.

Allergia-, iho- ja astmaliiton tekemän, suomalaisille suunnatun tutkimuksen mukaan väestöstämme noin joka kolmas oireilee ainakin joskus tuoksuista tai hajuista. Heistä vajaa kolmannes määriteltiin vahvasti tuoksuherkäksi. Tuoksuherkkyys vaikuttaa merkittävästi noin puolen miljoonan suomalaisen elämään.

Tuoksuherkkyys on tutkimuksen mukaan naisilla selvästi tavallisempaa kuin miehillä. Useimmin oireilu oli alkanut ennen 30 vuoden ikää.

TUOKSUHERKKÄ OIREILEE YMPÄRI VUODEN

Tuoksuherkkyydessä tavallisimpia oireita ovat nuha ja nenän kutina, päänsärky sekä silmäoireet. Myös pahoinvointia, yskää, hengenahdistusta, kurkun karheutta, iho-oireita ja huimausta esiintyy. Herkkyys oireille vaihtelee, mutta oireita ilmenee ympäri vuoden. Eniten voimakkaita oireita aiheuttavat haju- ja partavedet, tuoksukynttilät, hiuslakat ja muut hiustenmuotoilutuotteet ja voimakkaasti tuoksuvat kukat. Luonnontuoksut aiheuttavat oireita harvemmin.

CUTRIN VIENO – TUOKSUTONTA KAUNEUDENHOITOA

CUTRIN VIENO on yhteistyössä Allergia-, iho- ja astmaliiton kanssa kehitetty tuotesarja pohjoismaisille hennoille hiuksille ja herkälle hiuspohjalle. Tuotesarja sisältää hajusteettomat ja hellävaraiset hoito- ja muotoilutuotteet. VIENO-tuotteilla hoidat ja muotoilet hiukset hellävaraisesti ja tuoksuttomasti, ilman ylimääräisiä ainesosia – tinkimättä myöskään lopputuloksesta.

CUTRIN VIENO –tuotesarjalle on myönnetty Allergia-, iho- ja astmaliiton Allergiatunnus. Tuotteet sopivatkin erityisesti hajusteallergikolle, tuoksuherkkyydestä kärsivälle sekä ylimääräisiä kemikaaleja ja tuoksuja välttävälle – niin kotikäyttöön, kuin liiketyöhön kampaamossa.

VIENO-tuotesarjan tehoaineet tulevat pohjoisesta luonnosta. Tuotteet sisältävät pohjoisen luonnon hiuspohjaa rauhoittavaa tupasvillauutetta, puhdasta lähdevettä sekä tehokkaasti kosteuttavia aktiiviaineita, jotka ravitsevat sekä hiuksia että hiuspohjaa.

Tuotteet on myös testattu pohjoisissa ääriolosuhteissa, joten ne ovat optimaalisia pohjoisen herkän hiuspohjan ja hauraan hiuksen erityistarpeisiin. Tuotteiden koostumukset ovat 100% vegaaniset.

HUOMIOIDAAN TUOKSUHERKÄT YMPÄRILLÄMME

Tyypillisimpiä paikkoja, joissa tuoksuherkät saavat oireita, ovat julkinen liikenne, ravintolat ja baarit sekä teatterit. Pelkät hajuvedet ja partavedet eivät ole tuoksuherkkien ongelma. Tuoksuja löytyy yllättävistäkin paikoista, kuten kynttilöistä ja puhdistusaineista.

Tuoksuyliherkkyys on yksi voimakkaimmin yleistyviä herkkyyksiä pohjoismaissa. Koska emme aina tiedä onko ympärillämme tuoksuyliherkkiä ihmisiä, on välillä hyvä pohtia käyttämiensä tuoksujen määrää ja voimakkuutta. Nenämme tottuu hyvinkin nopeasti käyttämäämme hajusteeseen, mikä johtaa siihen, että lisäämme hajusteen käyttöä.

Tuoksuherkkyys voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen työssä, kotona, koulussa ja vapaa-ajalla.

Lähde: Allergia-, iho- ja astmaliitto

Lue lisää tuoksuherkkyydestä tästä ja hajusteallergiasta tästä

Huomio!

×

Tätä tuotetta ei voi lisätä enempää ostoskoriin